tiistai 26. elokuuta 2014

THE ROOTS FESTIVAL

Heippa! Täällä oli nyt viime viikolla keskustassa yks musiikki tapahtuma.  Se oli ihan ilmanen, ja oli suunnattu ihan kaiken ikäisille, vaikka siellä kylläkin oli eniten aikuisia + vanhempaa väkeä. Käytiin siellä kahtena päivänä (la+su). Keskusta on aika lähellä meidän kotia, joten käveltiin sinne molempina päivinä. Siellä siis esiintyi eri esiintyjiä, ja ihmiset tuli sinne heidän tuolien kanssa kuuntelemaan musiikkia! Illemmalla oli aika paljonkin porukkaa festivaalilla, ja silloin porukka tanssi oikein kunnolla! :D Musiikki siellä oli mun mielestä semmosta jenkkilandeheinähattumaissipeltobanjo-musiikkia (haha), mutta toi on kai sitä musiikkia mitä amerikkalaiset täällä kuuntelee. Jopa mun ikäset sanoi, että joo siellä soitetaan hyvää musiikkia. Sunnuntaina mä ja mun host sisko oltiin siellä tuttavaperheen kahden tytön kanssa, ja meillä oli tosi hauskaa mun mielestä! Ihanaa, että ihmiset täällä näköjään ymmärtää mun huumoria (mitä mä ensin vähän epäilin) :D
otin vähän maisemakuvia, kun käveltiin the roots festivaalille :D L ja M kirjaimet vuorilla!
Ihan lähellä oli leikkipuisto "The Dragon Hallow", joten käytiin kattomassa sitä :)
Siellä oli kans tollanen hauska karuselli! Mun henkinen ikä on näköjään 8 :D 
nammm big dipperin jätskit!!
Koulu alkaa torstaina... apua!! Ollaan käyty schoolshopping, jolloin ostettiin paaljon vihkoja, kyniä, kumeja jne. Käytiin tässä pari päivää sitten mallilla hankkimassa mulle koulureppu. Hienon repun löytäminen kesti kyllä vähän aikaa, ja ehdittiin käymään aika monta kauppaa läpi.. Löydettiin kuitenkin onneksi mulle söpö kukkareppu, jota kehtaan käyttää 8) Ihan outoa käyttää reppua koulussa, mutta kai tähän tottuu. Reput on muuten tosi käteviä, eli en yhtään ihmettele miksi ihmiset (tytöt myös) tällä käyttää reppuja! Tehtiin täällä yks päivä mun host siskon kanssa chocolate chip cookie:sseja... oi nam ne oli hyviä! Eilen käytiin kiipeilemässä, ja elokuvissa kattomassa the Giver parin mun host siskon kaverin kanssa :)
mun paita matchaa mun reppua haha


4 kommenttia:

  1. Onks sun perhe aasialaisia ?

    VastaaPoista
  2. Tää on ehdottomasti mun suosikkiblogi! Oon kyllä niiin kade sulle koska olen aina unelmoinut tuollaisesta periamerikkalaisesta elämästä ja opiskelusta. Voisitko tehdä kysymyspostauksen? Voisit vastata videolla tai tekstillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos!! joo voisin tehdä tehdä vaikka nyt tällä viikolla !:)

      Poista