maanantai 23. maaliskuuta 2015

STATE 2K15

Hei! Viime viikolla oli Montanan AA-koulujen koris loppupeli turnaus. AA luokka on mun ymmärryksen mukaan yli 1000 oppilaan kouluille, eli osavaltion isoimmat koulut kuuluu tähän sarjaan. Lähdettiin keskiviikkona koulun jälkeen koripallojoukkueen, cheerleaderien ja tanssijoukkueen kanssa ajamaan kohti Buttea. Meidän bussi oli koristeltu hellgaten värien mukaan tuomaan yhteishenkeä. Kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuttiin Butteen, jonka jälkeen me aseuduttiin meidän hotelliin. Hellgaten eka peli oli vasta torstaina joten keskiviikko illalla  me vain vietettiin aikaa tanssijoukkueen kesken. Torstaina me pelattiin Great Fallsia vastaan, tän pelin piti olla helppo voitto, koska aikaisemmin tänä kautena me voitettiin heidät ylivoimaisesti. No, tietty me sitten hävittiin, mikä tarkotti, että meillä ei enää ollut mahdollisuutta päästä finaali peliin... Kaikki oli tosi pettyneitä, koska meidän koulun on koko kauden aikana ollut paras joukkue AA sarjassa.. Turnaus oli torstaista lauantaihin. Ekan häviön jälkeen meillä oli vielä kolme peliä jotka me voitettiin mikä tarkotti, että meidän lopullinen sijotus oli 3! Näissä kolmessa pelissä me päästiin esiintymään tanssijoukkueen kanssa mikä oli ihan huippu kivaa!! Saatiin tosi paljon kehuja meidän esityksien jälkeen, mikä todistaa, että ainakin meidän koululla on osavaltion paras tanssijoukkue!! 8) Koko viikonloppu oli tosi hauska, ja oli kivaa kannustaa vuoden viimeisissä peleissä. Koripallo kauden loputtua loppuu nyt myös tanssijoukkueen kausi loppui. Tulen kaipaamaan meidän treenejä ja koko joukkuetta tosi paljon.. Kiitos upeesta kaudesta kaikille !
Mun paras kaveri rachel! Nukuttiin bussissa :D
knight spirit!!!! Mä ja rachel senioreina panostettiin eniten meidän asuihin haha
Finaali peli

torstai 5. maaliskuuta 2015

YELLOWSTONE

Moikka! Olin siis viime viikolla torstai-sunnuntai yellowstone national parkissa afs orientaatiossa. Oli kiva taas nähdä montanan vaihtareita! Mut otettiin kyytiin Missoulasta ja ajettiin noin 4-5 tuntia Gardineriin (kaupunki ihan yelllowstonen vieressä, jossa me yövyttiin). Viikonlopun aikana käytiin mm. Chico Hot Springseillä, boiling riverillä, mammoth hot springseillä, old faithfulilla ja muuten vaan kierreltiin yellowstonea. Yhtenä päivänä kierreltiin yellostonea 9 tuntia yellowstone bussissa oppaan kanssa. Nähtiin paljon peuria ja biisoneja. Sen lisäksi nähtiin yks kettu metsästämässä!! Meidän oli tarkoitus mennä lumikenkäilemään, mutta tämä talvi on ollut montanassa tosi epätavallinen... esim viime vuonna mun kaupungissa oli talvella lunta jopa yli metrin. Yellowstone oli suurinpiirtein ainoa asia minkä tiesin montanasta ennen kuin tulin tänne, joten oli tosi innoissani että vihdoin pääsin näkemään tän luonnon puiston! Iltaisin katsottiin kauhuleffoja tai pelattiin wii:tä vaihtareiden kanssa. Yellowstonella oli ihan tosi kylmä, noin -20°C joka päivä, missoulaan verrattuna! Yellowstone oli ihan vastakohta Hawajihin jossa olin edellisenä viikkona..! Kokonaisuudessa onnistunut viikonloppu! :)
Old Faithful

tiistai 3. maaliskuuta 2015

ALOHA HAWAII

Moikka! Eli olin 2/14-21 Hawajin Oahu saarella 84 muun vaihtooppillaan kanssa! Toi viikko oli ehdottomattomasti mun elämän paras viikko! Hawaji on helposti kaunein paikka jossa olen ikinä ollut. Tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin, joihin tulen ihan varmaan tulevaisuudessa olemaan yhteydessä! Ettei tästä postauksesta tulisi liian pitkä kerron vain lyhyesti meidän ohjelmasta siellä.
Lauantaina kaikki vaihtarit saapuivat eri aikoihin Honolulun lentokentälle, jonka jälkeen bussi heitti meidät hotellille. Hotellilla saatiin meidän huoneet, ja syötiin illallinen. Joka päivä syötiin aampala hotellilla ja illallinen jossain muualla. Sunnuntaina chillattiin rannalla (Waikiki Beach), purjehdittiin Catamaranilla ja surffailtiin!! Purjehtiessa nähtiin valas, ja surffailessani merikilpikonna tuli mun laudan viereen! Illalliseksi syötiin Hawajilaista pizzaa. Paloin tietty heti ekana päivänä, joten loppu viikon käytin 50+ suojakerrointa. Maanantaina ajettiin meidän bussien kanssa North Shorelle katsomaan isoja aaltoja ja ammattilais surffaajia. Matkalla sinne pysähdyttiin ananas plantaasilla, ja yhdessä pienessä kylässä. Ananas plantaasillä mentiin labyrinttiin joka kuulemma on maailman suurin. Matkalla takaisin Honoluluun vietettiin loppu päivä Polynesian Culture Centereissä. Siellä tutustuttiin eri polynesian kulttuureihin, syötiin illallinen ja katsottiin broadway tyylinen esitys joka sisälsi perinteistä tanssia, musiikkia, erikois efektejä ja paljon muuta upeaa! Tiistaina ajettiin itärannikolle, ja vietettiin koko päivä aivan upealla rannalla. Matkalla rannalle pysähdyttiin Pali Lookoutille. Keskiviikkona käytiin snorklaamassa Hanauma Baylla, ja shoppailemassa yhdessä ostoskeskuksessa. Torstaina käytiin historiallisessa Pearl Harbourissa, ja käytiin muilla tunnetuilla paikoilla Honolulussa. Tämän jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jolloin menin rannalle. Perjantaina vaellettiin Diamond Headille, ja saatiin vapaa-aikaa. Perjantaina meidän piti mennä perinteiselle Luaulle, alkupäivän satoi joten Luau peruutettiin.. Syötiin illallinen yhdellä hotellilla jonka jälkeen mentiin yhteen karaoke paikkaan jossa laulettiin karaoketa, vietettiin aikaa yhdessä ja otettiin kimalle-"tatuointeja". Lauantaina mun lento lähti 8:30 aamulla takaisin Missoulaan Seattlen kautta. Viikon aika meillä oli myös aikaa kierrellä Waikiki Beachia ja shoppailla. Meidän bussireissut oli ihan parhait, koska musiikki soi aina täysillä, ja bussikuskit olivat supermukavia.
Iso kiitos mun vanhemmille ja isoäitille, jotka tekivät tän matkan mahdolliseksi mulle! <3 Tosiaan elämäni paras viikko!
Utah/Salt Lake City lentokoneesta
Pearl Harbour selviytyjä!!

MAHALO! (kiitos)